Pages - Menu

11. huhtikuuta 2011

2x12 95kg

Ensimmäinen ohjattu salisessio oli tänä aamuna.

OH MY GOD...

Oli ohjaaja tehnyt jokseenkin brutaalin ohjelman ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että sitä ei ihan loppuun tänään menty koska 1) minulle alkoi tulla huono olo ja 2) energia ei vain riittänyt. Voi johtua siitä, että aamupalasta oli jo kolmisen tuntia aikaa ja olin pyöräillyt sessiota ennen sellaiset nelisen kilometriä jo.

Mutta, että (niin kuin teinit, tai ihana Sampo Marjomaa sanoisi) OOÄMGEE.

Yllätyin iloisesti kuitenkin, kun jaksoin esimerkiksi jalkaprässissä tehdä 2x12 sarjan painolla 95kg! Yläselkä, kädet ja keskivartalo on kuitenkin aika rapakunnossa. Tästä se lähtee kunto kuitenkin nousemaan!

Torstaina seuraavan kerran, ilman ohjausta. Voi olla, että teen hieman pienemmillä painoilla ja lisään vähän crosstrainerilla kelausta.

Jännityksellä odotan, miten kamalan kipeä olen huomenna... IIK!

Ei kommentteja: