Pages - Menu

11. toukokuuta 2014

Mistä näitä huulipunia oikein tulee?

Tässä yksi tylsä päivä aloin kartoittamaan huulipunavarastojani. Ja siis, OIKEASTI... Mistä nämä kaikki on tulleet?!?



Ns. Klassikkopunaiset. Löytyy jopa yksi ihan oikea klassikko, eli M.A.Cin Ruby Woo. 

Nudet. Ja niitä on kahdeksan. Mitä ihmettä?

Berryiset. Ja näitä vain kolme? Periaatteessa tuo Rimmelin violetti menee kyllä nudenakin. Riippuu ihan, miten sitä käyttää. 

Blogin alkuaikoina tein merkinnän huulipunan käytöstäni. Ja silloin minulla oli kolme huulipunaa, joita käytin. Ei oikeastaan ollut muuta kuin ne. Ja nyt yhtäkkiä, on huulipunia VIISITOISTA?!

Viimeaikoina olen alkanut kiinnittää paljon huomiota huuliini. Olen alkanut rohkaistua huulimeikin käytössä, ja ihailla kunnon punahuulia. Ja koska itselläkin on tuo huuliosasto ihan hyvä, niin olen nyt varovaisia kokeiluja tehnyt töissä. Käyttänyt tummepia huulipunia. Ainoa, mikä on keveästi ottanut kupoliin on huulipunien pysyvyys. Ei ne vaan pysy...

Olen myös tehnyt pieniä kokeiluja nudepunien puolelle, ja pari onnistunutta hankintaakin tehnyt. Nuo violetit Rimmelin punat ovat oivia esimerkkejä. Löysin ne alennuksesta Minimanista, 3,15€/kpl. Ja ovat kyllä oikein mieluisia, sellaisia hyviä arkipunia. Ja yllättäen, nudepunia minulla on eniten... Vaikka en omasta mielestäni niin kovasti niistä välitä. Miten tämä on oikein mahdollista?!

Ihmetystä tämä huulipunahomma on herättänyt. Periaatteessa en tarvitsisi enää yhtään lisää huulipunia, mutta... Sitten menee jonnekin Emotioniin jne. ja yhtäkkiä huomaa katselevansa huulipunia eikä oikeastaan muuta. Mitä, mitä mitä?

Voisin toki alkaa analysoida tätä asiaa oikein kunnolla, mutta toisaalta... Kyllähän naisella pitää huulipunia olla!

Nii, kerta. Ghih... Pus och kram!

1 kommentti:

Aamu kirjoitti...

Ei tuo ole onneksi vielä hamstrausta! Sinulta sitä paitsi puuttuu vielä monelaisia sävyjä. Kauppaan vaan takaisin;)